sunnuntai 25. elokuuta 2013

IVF

No niin, nyt Murulla on voimia kirjoittaa tää sepustus.

Elikkäs tiistaina 13.6 ajelimme Tampereelle punktioon. Murua pelotti, jännitti ja oli ihan hermona, mutta onneks oli vastassa oikein ihana hoitaja. Punktio meni oikein hyvin. Ei kipuja ja lääkkeet vaikutti oikein hyvin. 5 munasolua saatiin joista 4 oli kypsiä. Kaikki 4 myös hedelmöittyi.

Torstaina 15.6 ajeltiin jälleen Tampereelle alkion siirtoon. Siirrettiin yksi huippu alkio. 3 alkiota jatkoviljeltiin, koska eivät olleet niin hyviä. Nyt viikolla tuli tieto ettei ne päätyneet pakkaseen, eli eivät olleet tarpeeksi hyviä.

Murun olo on ollu vaihteleva. Punktion jälkeen ei ollut kipuja, mutta siirron jälkeisenä päivänä vatsa kipeytyi todella kovasti jota kesti pari päivää. Sitten kun kipu hellitti, niin alkoi armoton ripulointi. Vatsa oli aivan sekasin ja mikään ei tuntunut auttavan.

Nyt vatsakin on parempi.

Tuleva torstaina on virallinen testipäivä, mutta mietityttää päästäänkö sinne asti. Jotenkin sellainen tunne, että menkat tekee tuloaan. Aavistus punertaa vuotoakin on tullut. Mutta aika näyttää ja Muru ei aijo lannistua, vaikka tää ei meniskään kuin toivottiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti