lauantai 19. toukokuuta 2012

Ihanan ihanaa laatuaikaa

Me ollaan raksun kanssa vietetty laatuaikaa oikein urakalla.

Ensin vietiin karvaiset kaverit hoitoon. Seuraavana päivänä lähdettiin viettämään ansaittua laatuaikaa rannikolle. Oltiin ihanan kauniissa kaupungissa ensin shoppailemassa, syömässä ja jäätiin vielä yöksi hotelliin.

Ihanan hotelliyön jälkeen ajettiin kotikonnuille ja haettiin matkan varrelta karvaiset kaverit kotiin. Olikin ihana saada taas koko porukka kasaan ja ilta menee rentoutuessa sohvalla yhdessä läjässä.

Huomenna alkaa taas arki. Ihanalta arki taas tuntuu pitkän viikonlopun jälkeen.


Tässä kierrossa ovis on jäänyt ehkä naapuriin tai jopa viereiselle kadulle, mutta meillä ei ole ovista ollut. Pitäiskin käydä uudestaan tohtorin puheilla uuden clomireseptin takia.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kuulumisia pitkästä aikaa

Ompas jälleen vierähtänyt aikaa viime kirjoittelusta. Mutta eipä ole ollut mitään kirjoiteltavaakaan. Edelleen vauva on todellakin hukassa.

Arki pyörii kuitenkin normaaliin tahtiin, töitä, töitä ja vielä kerran töitä. Alkaa jo näkyä kesälomalle valmistautumiset meilläkin, vaikka lomiin onkin vielä tovi aikaa. Toki itse myös odottelen innolla omaa kesälomaani.

Mutta nyt tässä hetkessä vietetään ihanaa viikonloppua.