Hei pitkästä aikaa.
On kirjoittelu jääny, koska meillä on hoidoissa ollut taukoa. Tauko jatkuu edelleen, mutta kirjoittelempa silti.
Meille tehtiin PAS ystävänpäivänä, josta ei raskautta alkanut.
Sen jälkeen päädyttiin pitämään taukoa syksyyn saakka. Pettymyksiä ollut viimesen vuoden aikana liikaa, joten tekee hyvää pitää vähä taukoa.
Tauosta onkin otettu kaikki irti. Ei kalenteriin sairaalakäyntien merkkailuja, eikä kiertopäivien laskemista.
Muutama viikko sitten kävimme 3. IVF sunnittelukäynnillä. Päätettiin tehdä tässä tauon aikana endometrioosin kuivatushoitoa. Lääkäri määräsi Procren piikkejä 3 kpl, aina kp21 pistettäväksi.
Seuraava punktio on suunnitteilla vkolle 42. Tällä kertaa hoito tehdään pitkällä kaavalla, mutta niistä sitten lähemmin.
_________
Tässä tauon aikana olen "kartuttanut" kielitaitoani ja tutustunut muutamaan saksalaiseen nettiyritykseen, jotka myyvät mm. lastenvaunuja. Täytyy sanoa, että ulkomailta ostaessa on mielin määrin valinnan varaa väreissä ja kuoseissa. Ihan totaalisesti olen rakastunut pinkkeihin ja oikein kirkkaan turkooseihin sekä limen värisiin vaunuihin. Kunhan saadaan matkalainen niin todennäköisesti meille tulee vaunut, jotka ei missään nimessä ole mustat/harmaat/tumman siniset.
Mutta ei mennä asioiden edelle. :D